Realismi on ollut pitkään kansainvälisessä politiikassa hallitseva teoria. Realismille on ominaista luonnontieteille ominaisen objektiivisuuden jäljittely. Vaikka realismi ei ole sama kuin positivismi, on positivistinen ajattelu realismin taustalla. Realistista ajattelua sovelletaan huomattavasti kansainvälisessä politiikassa. Monet suurvallat näkevät kansainvälisen politiikan areenana, jossa valtiot kamppailevat keskenään elintilasta ja pyrkivät puolustamaan omia etujaan monin mahdollisin keinoin. Realismi näkee kansainväliset järjestöt ennen kaikkea paikkana, jossa valtiot voivat edistää omaa etuaan. Realismin mukaan kansallisvaltio onkin tärkein toimija kansainvälisessä järjestelmässä.
Monet realismin teoreetikot, kuten Carr, näkivät voimankäytön politiikan keskiössä. Carrin näkemykset on tärkeää nähdä erityisessä historiallisessa kontekstissa, kahden maailmansodan välissä. Pörssiromahdus, taloudellisen liberalismin epäonnistuminen, kansainliiton heikkoudet tehdä päätöksiä jne. olivat tärkeitä tekijöitä, jotka vaikuttivat Carrin ajatteluun.
Carrin lisäksi Hans Morghenthauta pidetään yhtenä realismin tärkeimmistä teoreetikoista. Morghenthau on kuitenkin hyvin vaikeasti tulkittava teoreetikko. Yksi vaikeuksista liittyy esim. hänen teoksensa Politics among nations painosten erilaisuuteen. Myös hänen kuuluisa käsite voiman tasapaino on moniulotteinen käsite. Morgenthaun mukaan vallan tasapainoa ei voi mitata ja näin ollen sen luonne jää epävarmaksi. Näin ollen tämä epävarmuus johtaa vakaviin seurauksiin. Morgenthau ymmärtää vallan tasapainon Eurooppalaisen politiikan realiteetiksi. Vallan tasapaino vaatii yhteisiä arvoja. Ongelmaksi muodostuukin yleisen ja yhteisen moraalikoodiston puuttuminen
Realismi korostaa ihmisen toiminnan rationaalisia piirteitä. Tässä voidaan nähdä myös yhtymäkohtia positivismiin. Realismi ei sinänsä tuomitse aseiden käyttöä konfliktin ratkaisussa. Realistiset teoreetikot saattavatkin sanoa, että konfliktiin ei ole ratkaisua ilman aseiden käyttöä. Monien valtionjohtajien sanotaan edustavan poliittista realismia. Tällaisia poliitikkoja ovat olleet muun muassa Otto Von Bismarck, Winston Churchill, Ronald Reagan, Ariel Sharon ja Margaret Thatcher.
Käsittelen tässä hieman yksityiskohtaisemmin yhtä edellä mainituista politiikoista ja hänen realismikäsitystään. Winston Churchill on mielenkiintoinen henkilö tässä yhteydessä jo siinä mielessä, että hän oli yksi ensimmäisistä avoimesti realismia edustaneista politiikoista. Churchillin realismi oli enemmän käytännönläheistä, kuin teoreettista. Hänen ajatuksensa tulivat pikemminkin historian lukemisesta ja hänen työstään valtiomiehenä ja sotilaana. Churchill näkee ihmisten välisen kanssakäymisen lähinnä konfliktien kautta. Winston Churchill näkee kansainvälisen politiikan puhtaasti kansallisvaltioiden välisenä areenana, jossa konfliktit ja sodat ovat välttämättömyys. Hänen mukaan jokainen valtio pyrkii maksimoimaan oman turvallisuutensa ja jokainen valtio analysoi kansainvälistä tilannetta omien intressiensä ja pyrkimystensä kannalta. Churchillin teksteille tyypillistä on valtiosta puhuminen persoonana, kuten ”Italy saw, Russia thought”. Hän kuvailee valtioita adjektiiveilla, joilla yleensä kuvataan ihmisiä ja valtioiden välisiä suhteita samalla tavalla kuin itsekkäästi ajattelevien ihmisten suhteita. 2000-luvulla realismi politiikassa elää edelleen. Esimerkiksi Israelin, Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkopolitiikkaa on usein arvoitu realistisen tutkimuksen kautta.
